Nimi William Ruth ei todennäköisesti sano kovin monelle yhtään mitään ja silti kyseessä on yksi Suomen teollisuushistorian merkkihenkilöistä. Hän syntyi Keski-Suomen Kivijärvellä kappalaisen poikana vuonna 1839. Isän kuoltua äiti muutti...
Tässä blogissa on parikin kertaa ollut juttua suomalaiset sukujuuret omaavasta Jorma Kaukosesta, joka tuli Jefferson Airplane ja Hot Tuna yhtyeiden kautta maailmankuuluksi. Myöhemmin hän on saanut vankan jalansijan musiikkimaailmanssa myös soolo...
1690-luvulla vaihtui Vihdin Väärän rusthollarin nimi. Isäntä oli nyt Michel Michelinpoika, nimestä päätellen edellisen isännän poika. Michelin vaimo lienee ollut nimeltään Margareta, mahdollisesti patronyymiltään Johanintytär. Huonekun...
Vihdin talojen lukumäärä oli jo varhain vakiintunut ja lienee jo varhaista perua. Hulttilan kylässä oli viisi taloa vuonna 1550, josta ne vähenivät kolmeen vuoteen 1600 mennessä ja myöhemmin kahteen. Hulttila sijaitsee nykyisen Ojakkalan kyl...
Kyselin tammikuun aikana tämän lukijoilta mielipidettä kirjasta, joka tehtäisiin tässä blogissa ilmestyneistä teksteistä. Reilut 2/3 vastaajista innostui ideasta. Tämähän tarkoittaa omalla logiikallani, että tuollainen opus täytyy aivan...
Suden talon puumerkki Jaakon rinnalla mainittiin Suden rusthollin isäntänä 1630-luvulta lähtien Mikko Erkinpoika, joka mahdollisesti oli Jaakon pojanpoika. Jaakon kuoltua jaettiin tila kahtia. Toisen, Suden, myöhemmin Lautalan, isännäksi tuli...
Jaakko Nuutinpojan sinetti Vehkalahti on maamme vanhimpia seurakuntia, ensimmäiset maininnat siitä löytyvät vuodelta 1336. Seurakunnan kirkko mainittiin 1396 ja kirkkoherra vuonna 1427. Suur-Vehkalahden kirkko- ja hallinto-pitäjä käsitti katol...
Pienimuotoinen tilaustyö lähestyy valmistumistaan. Vaikka kukaan aiheeseen liittyneistä henkilöistä ei ole itselleni mitään sukua, imi tutkimustyö perusteellisesti mukaansa. Oli mukavaa huomata, että pystyi selvittämään kaksikin ensinäke...
Vihdin Hultilan kylän Väärän rustholli ryöstettiin 1.10.1817. Murtomieskaksikko Henrik Krig ja Abraham Lindros saivat rahaa ja tavaraa 493 paperiruplan edestä. Hyvän hevosen sai tuohon aikaan 100-150 ruplalla ja ruistynnyrin 20 ruplalla, joten...